Kuolla rakkauteen. Kuka tarvitsee tällaista elämää ja loppua?

Kuolla rakkauteen. Kuka tarvitsee tällaista elämää ja loppua?

Luokallamme oli yksi kaunis tyttö. Hänen kauneutensa oli merkityksellinen ja kysytty ensimmäisestä luokasta aina hänen kuolemaansa asti 24-vuotiaana. Bethany kuoli onnettomaan rakkaussuhteeseen.

Hänellä oli fantastisen paksu vaalea tukka vyötärön alapuolella, pehmeä iho, jossa oli poskipunaa, ja valtavat harmaat silmät. Se, että hänellä oli paksut eikä kaikkein muodokkaimmat jalat, pieni suu ja kymmeniä muita puutteita, ei pilannut häntä lainkaan. Sellaisia asioita ei yksinkertaisesti huomattu silloin. Joo, hänellä oli myös hieman klapijalka, mikä vain lisäsi hänen viehätysvoimaansa.

Bethany oli varhain ihastunut poikiin, varhain rakastunut. Olimme hirveän kateellisia hänelle. Pidimme häntä onnekkaimpana. Ja me olimme niin ja näin, ja elämämme oli niin ja näin… Hänen taustaansa vasten. Meillä oli kuitenkin voittoja ja iloja.

Hän oli ensimmäinen, joka vietti aikuisen naisen elämää, ja hän seurusteli kaupungissamme tuohon aikaan suositun rockbändin basistin kanssa. Kaikki ympärilläni olevat tytöt olivat 70-luvun lopulla hulluna musiikkimiehiin. Joko lyseon oppilas (tuleva kääntäjä), sotilaskoulukadetti tai rockmuusikko – muut nuoret miehet putosivat jotenkin pois näkökentästämme. Se oli tietysti virhe.

Ensimmäinen aviomieheni oli muuten myös rokkari. Mutta minä olin onnekkaampi kuin Bethany. Minun avioliittoni oli kestänyt alle vuoden, mutta hän oli rakastunut kerran ja ikuisesti (jos kuolemaa 24-vuotiaana voi pitää ”ikuisena”).

Bethany oli paitsi kaunis myös älykäs. Tosin hän sai nelosia ja kolmosia, koska hän usein lintsasi koulusta. Hän oli myös erittäin hyvä piirtämään. Muistan, kun kerran menimme maaseutuleirille. Bethany löysi jostain hiiltä ja maalia ja maalasi kaikki parakkimme seinät keijuprinsessoilla, yksisarvisilla ja prinsseillä. Olimme ihastuneita. Leirin pomot saivat skandaalin ja pakottivat meidät maalaamaan kaiken yli. Mutta Bethanyn maine kaunottarena lisättiin hänen maalaajan maineeseensa.

Lukiossa Bethany alkoi seurustella aikuisen kitaristin kanssa. Ja jätti lukion kesken. Bethany kertoi, että se oli ”se yksi, oikea rakkaus hautaan asti”. Vaikka kitaristi ei luvannut hänelle mitään ja hänellä oli paljon tyttöystäviä. Ja se paskiainen nai toisen tytön.

Bethany oli tuolloin vasta 17-vuotias. Hän murtui ja alkoi maata kaikkien poikien kanssa peräkkäin. Hän lähti kotoa, hänen vanhempansa sekosivat. Hän asui ystävien ja satunnaisten miesten kanssa. Bethany alkoi juoda ja kokeilla kaikenlaista paskaa.

Hän oli kaunis, älykäs, kiltti tyttö. Mutta, kuten kävi ilmi, heikko kaikin tavoin. Bethany ei osannut ottaa vastaan kohtalon iskuja. On naisia, joiden olisi parempi olla rakastamatta ollenkaan, koska rakkaudessa he menettävät täysin arvokkuutensa, itsenäisyytensä ja järkensä. Hullu rakkaus on helvettiä sekä naiselle että onnettomalle miehelle, jonka hän on valinnut. Siitä ei ole pakotietä. Eikä nainen itse voi paeta sitä. Se on kuin olisi ”sidottu samalla köydellä hulluun”.

Kun hän oli 19-vuotias, joku kääntäjä rakastui häneen. Mies oli viisi vuotta häntä vanhempi. Hän meni naimisiin Bethanyn kanssa ja vei hänet kotiinsa maan laitamille. Hän synnytti tyttären. Mutta sekään ei voinut pysäyttää häntä.

Joka ilta hän meikkasi itsensä, pukeutui hienosti ja katosi aamuun asti. Hänet nähtiin erilaisten miesten kanssa ja paikoissa, joissa normaalin naisen ei pitäisi eikä kannattaisi näyttäytyä.

Yhteinen ystävämme oli vierailemassa Bethanyn luona. Ja nähtyään tämän painajaisen hän kysyi mieheltään:

– Mikset pysäytä häntä? Sido hänet patteriin, hakkaa häntä niin, että hän pelkää sinua, lähetä hänet terapiaan, sano, että muuten jätät hänet. Tee mitä tahansa.

Hän sanoi:

– En voi elää ilman häntä. Suljen silmäni kaikelta, kunhan hän ei jätä minua.

Bethanyn tytär asui vanhempiensa kanssa kaupungissamme. Tyttö oli kolmevuotias, kun Bethany tuli vierailulle. Hän tuli miehensä kanssa.

Pari päivää myöhemmin hän katosi. Sen jälkeen meidät kutsuttiin tunnistamaan hänet ruumishuoneelle.

Mitä tapahtui? Kuten kävi ilmi, Bethany ei ollutkaan tullut tapaamaan tytärtään, vaan tapaamaan jälleen kitaristinsa. Hän oli juonut sinä iltana valtavan määrän kovia juomia… Lopulta hän lyyhistyi tajuttomaksi, ja kitaristi soitti ambulanssin.

Ambulanssi saapui 20 minuuttia myöhemmin, hänet lastattiin autoon, jossa hän tuli hetkeksi tajuihinsa ja puhui lääkäreille:

– Pelasta minut. Haluan elää. Minulla on pieni tytär…

Mutta se oli liian myöhäistä. Lääkärit eivät voineet pelastaa Bettanya. Hänen sydämensä petti. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että hänen ei olisi pitänyt juoda kovaa alkoholia lainkaan, koska hänellä oli ollut huono sydän lapsesta asti. Me emme tienneet.

Olen tänään 61-vuotias, ja Bethany olisi ollut samanikäinen. Ainakin hän vei 35 vuotta elämästään.

Ajattelen: hyvä, etten ollut tällainen kaunotar. Hyvä, että hullu rakkaus oli mennyt minusta ohi. Ja se oli se, mikä kutsui nuoruudessani, mitä halusin (kohtalokkaat intohimot, kohtalokas kauneus). Jos olisin voinut varastoida jotain loppuelämäni ajaksi, en olisi varastoinut akateemista tietoa enkä elämänkokemuksia ja rakkautta. Pyytäisin Jumalalta vain järkeä ja kohtuutta. Se on mielestäni ainoa onnellisuuden tae.

Ja onnellisuuden avain on myös kyky kestää kohtalon iskuja. Valitettavasti vain harvat lapset saavat vanhemmiltaan tämän opetuksen. Mutta elämä on julma opettaja.


No more posts
No more posts