Nykyisten toimihenkilöiden työtä usein väheksytään: he istuvat 9:stä 6:een, painelevat näppäimiä näppäimistöllä ja siirtelevät papereita… Uskotaan, että meidän sukupolvemme ei tee yhtä kovaa työtä kuin edelliset (koska toimistovirkailijat ja toimistoplankton eivät tee fyysistä työtä kuten esi-isämme, jotka työskentelivät tehtaissa ja pelloilla 12-14 tuntia päivässä)…

Kumpi siis ”kyntää” enemmän: me nykyään vai meidän ei aivan vapaat esi-isämme? Verratkaamme ja analysoimme.

Nukkua ja nousta

Jos nykyaikainen toimistovirkailija pystyy nukkumaan yhtäjaksoisesti kahdeksan tuntia kerrallaan, talonpojan uni ei oleta tällaista redundanssia. Vaikka talonpojat menivätkin aikaisin nukkumaan (heitä ohjasi päiväsaika – jos et nähnyt mitään, työ oli ohi, ja tervetuloa viihtyisälle penkille), uni oli ”pilkottu”.

Useimmissa talonpoikaismajoissa ei ollut kelloja ennen 1800-lukua, joten tiedettiin, että kukkojen avulla suunnistettiin. Yleensä äiti ja hänen apulaisensa heräsivät jälkimmäisen laulaessa noin kahdelta aamulla: silloin taikina oli laitettava leivän päälle, jotta leipä olisi ehtinyt kohota ja sopinut leivottavaksi neljään tai viiteen aamulla, jolloin oli tarkoitus tehdä pääkehotus.

Nykyaikaisen virkailijan ei tarvitse keskeyttää untaan tällä tavoin – ellei hänellä tietenkään ole onneksi pomoa. ”Onnekkaat” omistajat, joilla on tapana soittaa keskellä yötä, voivat hyvinkin tuntea itsensä unen suhteen maaorjiksi.

Työpäivä ja palkka

Vallalla on käsitys, että talonpoika, jolla ei ollut henkilökohtaista vapautta, työskenteli kuuluisan laulun tapaan aamusta aamuun ja pimeästä pimeään, mutta historialliset tutkimukset kumoavat tämän myytin suurimmaksi osaksi. Kesällä, niin sanotun ”sesonkiajan” (kuten nykyajan toimistotyöntekijät sitä kutsuisivat) aikana maaorjien oli tietenkin tehtävä enemmän töitä, mutta tällöinkään he eivät tehneet töitä ilman taukoja.

Toimistotyössä saattoi yleensä luottaa enintään tunnin lounastauon pitämiseen, mutta talonpoikien rutiiniin kuului hieman tiheämpi tauko:

• klo 10 aamulla;
• noin kello 1 iltapäivällä;
• ja kello 4 iltapäivällä.

Mutta palkka on monimutkaisempi asia: toisaalta talonpojilla ei ollut palkkaa sanan tavanomaisessa merkityksessä. Toisaalta oli eräänlainen tulovero, joka oli luontoismuotoinen: kuten tiedätte, maanomistajan oli maksettava neljännes, kolmannes tai jopa puolet maan sadosta.

Lomat

Ja tässä kohtaa virkamiehet todennäköisesti kadehtivat talonpoikia: erilaisten laskelmien mukaan vuodessa oli noin sata juhlapäivää – hieman yli neljännes. Nämä juhlapyhät olivat kirkollisia, ja valtaosa talonpojista oli vapautettu niiden aikana työstä.

Kuitenkin myös niiden aikana (lukuun ottamatta hyvin tiukkoja juhlapyhiä, jolloin työn tekemistä pidettiin syntinä) talonpoika ei useinkaan levännyt, vaan kävi kauppaa: kalastusta, mehiläishoitoa (hunajan keräämistä luonnonvaraisista mehiläisistä), metsästystä. Se oli eräänlaista nykyaikaista hanttihommia siinä sivussa.

Meidän ei pidä unohtaa kylmiä kausia, jolloin voitiin unohtaa kova työ pellolla. Näinä kausina maanomistaja ei löytänyt työtä maaorjalle, mikä tarkoitti sitä, että tämä oli itse asiassa jätetty oman onnensa nojaan.

Virkamiehille ei ollut niin suuria ”lomia”: jopa esimerkiksi kolmen kuukauden virkavapaus oli ongelmallinen: puhumattakaan elinkustannuksista, sillä tänä aikana saattoi joutua työnantajalleen tarpeettomaksi ja löytää myöhemmin uuden työpaikan.

Meidän tuomiomme

Talonpoikien (samoin kuin orjien) oli työnsä pääasiassa fyysisen luonteen vuoksi edelleen vaikeampaa kuin nykyaikaisten toimistotyöntekijöiden. Toisin kuin heidän kaukaiset esi-isänsä, he joutuvat kuitenkin työskentelemään lähes ympäri vuoden: on vain vähän ”vapaita” kausia, jolloin työtä ei ole tai sitä on hyvin vähän.

Mutta vaikka talonpojilla oli suurimmaksi osaksi työtä tarjolla (kun taas meidän on etsittävä sitä), heiltä puuttui ehkä tärkein asia, jota ilman nykyihmisen elämässä tuskin olisi mitään järkeä:

Maaorjilla ei ollut henkilökohtaista vapautta, eivätkä he voineet käyttää aikaansa haluamallaan tavalla.

Vaikka orjuus ja maaorjuus on lakkautettu useimmissa maailman maissa, tämä ongelma on valitettavasti edelleen olemassa. Edelleen on miljoonia ihmisiä, jotka eivät voi vapaasti valita ammattiaan ja työtään.