Ei ole harvinaista, että ihmiset näkevät hätätilanteen tai liikenneonnettomuuden, mutta eivät yritä auttaa uhreja. Psykologiassa tätä ilmiötä kutsutaan ”Todistajavaikutukseksi”, ”Silminnäkijävaikutukseksi” tai ”Genovesen oireyhtymäksi”. Kun yksi henkilö kuitenkin löytyy ja ryhtyy päättäväisiin toimiin pelastamiseksi, muut liittyvät hänen seuraansa. Ja tämä on jo ”Pingviini-ilmiö”.

Silminnäkijävaikutus

Kyse on siitä, että äärimmäisessä tilanteessa todistajien joukko näyttää jähmettyvän, eikä kukaan läsnäolijoista tee mitään auttaakseen loukkaantunutta henkilöä. Samalla mitä enemmän ihmisiä on paikalla, sitä epätodennäköisempää on, että kukaan heistä auttaa.

Esimerkki ”silminnäkijävaikutuksesta” on tapaus, joka sattui Kitty Genoveselle vuonna 1964. Mies nimeltä Winston Moseley puukotti tyttöä kahdesti selkään kadulla. Naapurit kuulivat tytön huudot, mutta kukaan heistä ei reagoinut tilanteeseen asianmukaisesti. Tämän jälkeen Moseley palasi rikospaikalle ja viimeisteli sen lyömällä vielä useita kertoja.

Rikos kokonaisuudessaan kesti puoli tuntia. Poliisi totesi, että ainakin kymmenen ihmistä näki osan tapahtumista. Vasta minuutteja hyökkäyksen jälkeen yksi silminnäkijä ilmoitti siitä viranomaisille. Kitty Genovese kuoli matkalla sairaalaan.

Pingviinivaikutus

Etelämantereen ankarissa olosuhteissa elävillä pingviineillä ei ole luonnollisia vihollisia maalla. Ne pitävät ihmisiä pingviineinä, vaikkakin omasta mielestään hieman outoina. Nämä lentokyvyttömät linnut viihtyvät erinomaisesti vedessä. Vedessä niistä voi kuitenkin tulla hylkeiden, merileijonien, merileopardien, haiden ja orkkujen saalista.

Todennäköisesti siksi pingviinit pelkäävätkin sukeltaa veteen. Ennen kuin ne tekevät niin, ne lähestyvät rantaa pieninä ryhminä ja pysähtyvät.

Kukaan heistä ei halua päästä ensimmäisenä mereen. Odotus voi kestää jopa puoli tuntia. Lopulta kuitenkin yksi lintu, joka rohkeutensa kerättyään syöksyy veteen, ja muut seuraavat perässä. Tätä kutsutaan ”pingviiniefektiksi”, jonka vaikutus on havaittavissa myös ihmisyhteiskunnassa.

Miten voittaa yleisön välinpitämättömyys?

Psykologeilla on termi ”pluralistinen tietämättömyys”. Tämä on nimi ihmisten käyttäytymisen erityispiirteelle joukossa.

Kuvitellaan esimerkiksi seuraava tilanne: keskellä kirkasta päivää tungoksessa olevalla kadulla joku sairastuu. Mutta ihmiset kulkevat ohi, eikä kukaan tarjoa apuaan, vaikka on aivan ilmeistä, että hädässä oleva henkilö tarvitsee sitä kiireellisesti. Miksi ihmiset eivät reagoi ja kääntyvät välinpitämättömästi pois?

Psykologit ovat tehneet tutkimuksia ja todenneet, että ihmiset käyttäytyvät välinpitämättömästi, jos he eivät ole varmoja siitä, että tapahtuma, jota he tarkkailevat, on todella vaarallinen. Näin on erityisesti silloin, kun muut tuntemattomat käyttäytyvät samalla tavalla osoittamatta huolta. Tämä selittyy sillä, että julkisuudessa haluamme näyttää rauhallisilta, asiantuntevilta ja kohteliailta, joten usein pelkäämme erehtyvämme ja joutuvamme naurettavaan tilanteeseen. Siksi useimmat ihmiset haluavat käyttäytyä poikkeuksellisessakin tilanteessa mieluummin aivan kuten enemmistö, kuten kaikki muutkin heidän ympärillään.

Tämä selittää sen, että apua on vaikeinta saada siellä, missä on paljon ihmisiä: kadulla, väkijoukossa, kerrostalossa. Täällä ihmiset käyttäytyvät useimmiten passiivisina tarkkailijoina. Tällaisia ovat väkijoukon lait. Mutta miten apua tarvitsevan henkilön pitäisi tässä tapauksessa toimia?

Ainoa tapa saada apua tällaisessa tilanteessa on pyytää sitä. Pyynnön on oltava mahdollisimman täsmällinen. Valittaminen, valittaminen ja epätoivoinen vetoaminen yleisöön ei vaikuta mihinkään. Mutta jos osoitat pyynnön tietylle henkilölle, apua todennäköisesti seuraa.

Lukuisien tätä aihetta koskevien tutkimusten tulokset ovat antaneet psykologeille mahdollisuuden luoda apua tarvitsevalle henkilölle toiminta-algoritmin. Ensinnäkin on tarpeen erottaa tietty henkilö joukosta, katsoa häntä ja esimerkiksi puhutella häntä: ”Sinitakkinen nainen, tarvitsen apuasi. Kutsukaa ambulanssi!”

Pelkästään tämä lause voi hälventää epäilykset tilanteesta, ja henkilö, jota lähestytään apua pyytämään, vastaa. Kun on pelastajan asemassa, lakkaa epäilemästä omaa osallisuuttaan ja alkaa toimia nopeasti.